MaterialPortin pientuojille suunnattu itsepalveluratkaisu jatkaa laajentumistaan Suomessa. Uusia asemia rakennetaan nyt sekä itään että länteen, kun kunnalliset jäteyhtiöt Rippee Oy ja Keräämö Oy investoivat uusiin itsepalveluasemiin. Elenium Oy toimittaa asemille MaterialPort-järjestelmäkokonaisuuden.
Savonlinnaan rakentuvalla Rippee Oy:n asemalla panostetaan moderniin ja sujuvaan asiakaskokemukseen. Asiakas voi valita itselleen sopivan asiointitavan joko verkkosovelluksen tai fyysisen itsepalvelukioskin kautta. Itsepalvelun rinnalla asemalla on myös henkilökuntaa tukemassa asiointia ja varmistamassa sujuva palvelukokemus.
Lännessä Keräämö Oy rakentaa Harjavallan Sievariin uutta lajitteluasemaa, jossa itsepalvelu on keskeinen osa toimintamallia. Asiointi painottuu erityisesti verkkosovelluksen kautta tapahtuvaan itsepalveluun. Henkilökuntaa on paikalla, mutta palveluajat on pidetty maltillisina. Laajat itsepalvelun aukioloajat tuovat asiakkaille joustavuutta, sillä asemalla voi asioida oman aikataulun mukaan.
MaterialPortin ratkaisu mahdollistaa jätehuollon toimijoille modernin tavan kehittää palvelua asiakaslähtöisesti ja kustannustehokkaasti. Itsepalvelu lisää asioinnin joustavuutta, laajentaa palvelun saavutettavuutta ja tarjoaa loppuasiakkaille helpon tavan hoitaa käyntinsä ilman turhaa odottelua.
On hienoa nähdä, kuinka MaterialPortin itsepalveluratkaisut laajenevat eri puolille Suomea ja tukevat toimijoita entistä sujuvampien palvelumallien rakentamisessa.